Taide

Taide

Taiteellinen työskentelyni nousee elämääni muokanneista kokemuksista ja saattaa syntyä yhteistyössä ei-taiteilijoiden, kuten läheisteni kanssa. Taiteessani toistuvia teemoja ovat muisti, kohtaaminen ja toisaalta etäisyys välineen, esimerkiksi valokuvan ja koetun maailman välillä.

Isoisä
Ennen syntymääni itsemurhan tehnyt isoisäni jätti jälkeensä suuren määrän merkityksellisiä valokuvia ja esineitä. Pintoihin ja kääntöpuolille kerroksittain tehdyistä merkinnöistä, repeytymistä ja yliviivauksista saa vihjeen siitä, mikä oli tärkeää, mikä teki kipeää ja mikä oli jäänyt käsittelemättä.

Svalbard

valikoituja
muotokuvia

Sarjasta huippukokemukset: suspension 1 & 2, bondage

Tässä yksin yössä on kokeellinen dokumentaarinen lyhytelokuva, joka käsittelee yötä paikkakokemuksena ja omia muistikuviani kohtaamisista yössä. Se on humanistisen maantieteen hengessä tehty taiteellinen tutkimus, ja osa taiteen kandidaatin opinnäytetyötäni vuodelta 2016.

USA