Mediakasvatus

Minua kiinnostavat kuvat ja kuvilla viestiminen sekä se, millaiset taustatekijät vaikuttavat kuvien syntymiseen visuaalisessa kulttuurissamme. Miten voimme kommunikoida, välittää tunteita ja kertoa tarinoita kuvien avulla? Millaiset kuvat meitä kiehtovat? Millaista maailmaa haluamme itse olla kuvien avulla rakentamassa?

Olen opettanut valokuvausta korkeakoulussa, vapaan sivistystyön puolella ja lukiossa. Aikuisten parissa työskennellessäni panostan keskustelevaan oppimiseen, jossa prosessi, kokeileminen ja kokemusten jakaminen ovat keskiössä. Teknisten taitojen oppiminen on mediaopetuksessa tärkeä tavoite ja usein myös oleellinen motivaattori osallistua opetukseen.

Suunnittelemallani Aalto-yliopiston valokuvauksen perusteet -kurssilla vuosina 2016-2019 loin polun oppimiselle, jossa itse tekemisen ja tekemiseen linkittyvän teorian kautta opittiin valokuvausta aivan järjestelmäkameralla kuvaamisen alkeista valmiisiin näyttelyvedoksiin.

Matkan varrella käytiin läpi esimerkiksi studiotyöskentelyn ja kuvankäsittelyn perusteet sekä käsiteltiin valokuvan roolia eri konteksteissa osana visuaalista kulttuuria. Monilukutaitoa harjoiteltiin luentojen, esimerkkien ja keskustelujen kautta, pohtimalla esimerkiksi sitä, miten erilaisia ihmisiä ja ilmiöitä kulttuurissamme esitetään. Kriittisenä pedagogina ajattelen, että tekniset kuvantekotaidot eivät yksin riitä, niitä tulee oppia yhdessä tiedostavan kuvanlukutaidon kanssa. 

“Ilmapiiri oli ihan huippu tällä kurssilla eikä tarvinnut lopulta esim. jännittää omien kuvien näyttämistä muille 🙂“

– Nimetön palaute Aallon kurssilta

Huumorin käyttö on oleellinen osa pedagogiikkaani. Sen avulla voidaan edesauttaa vapautuneen oppimisilmapiirin rakentumista, joka on nähdäkseni taideoppimisessa lähes välttämätöntä. Samalla huumori on reitti kriittiseen, luovaan ajatteluun, sillä sen kautta voimme nähdä tututkin asiat uusista näkökulmista. Taide on itsessään arvokasta, mutta samalla myös väline maailman hahmottamiseen ja ymmärtämiseen, tarvittaessa näkemiseen toisin.